Picture this: You're afraid of something. It can be spiders, hights or maybe someone you don't even know. You're scared everytime you go to bed and when you wake up. That's when it's serious. After a while you realise, you're actually afraid of yourself too.
On jotenki helppoo aina sanoa, että "bad things happen for a reason". Se voi olla toki tottakin, mutta no wise words are gonna stop the bleeding, right? On helppo miettiä, että " Voi niitä parkoja joille käy. Onneksi meillä ei täällä oo vaaraa." On helppoa kommentoida kuinka turvapaikanhakijat raiskaavat ja pahoinpitelevät kaikki. Totuushan on, että kyllä. Näitä tapauksia on ollut valitettavan monta. Paskafakta joka jää vaan monella ilmeisesti huomaatta, tai ehkä se ei ole sitten heidän mielestään yhtä tärkeä ja suuri väärys on, että kyllä mejän ihan omat supi suomalaisetkin näitä rikoksia täällä tekee. Välillä mietin, että kuka heistä meitä varoittaa? Kuka heistä jakaa facebookkiin maailman typerimpien päästä revittyjen, keksimien lehtien juttuja? Ei tarpeeksi moni... Lapsille ois helppo vaan sanoa, että tuntemattomia täytyy varoa...
Luin jutun 9-vuotiaasta pienestä Mikosta.
Mikon vanhemmat oli kotoisin pohjoisesta josta Miko on saanut verenperintönä pari astetta tummemman ihon, tummat hiukset ja ruskeat silmät. Miko oli ollut kavereidensa kanssa pelaamassa fudista läheisellä kentällä missä myös 7 luokkalainen poika pelasi palloa kavereidensa kanssa. Poika oli huutanut Mikolle jotain mitä Miko ei ollu kuullut tai ymmärtänyt. Tämä isänmaamme tuleva toivo oli kiroillut ja huutanut Mikolle, että etkö sinä suomea ymmärrä. Tämän jälkeen poika oli tönäissyt täysillä Mikon maahan, kynsinyt naamaan pitkän vekin ja karjunut, että mene takaisin sinne mistä tulit roomalainen kerjäläinen. Tässä kohtaa huomaa, että lapsi ei ymmärrä mistä puhuu, vaan on kuullut puhuttavan negatiiviseen sävyyn turvanpaikan hakioista ja näin ollen olettanut, että Miko on ulkomaalainen pelkän ihonvärin takia ja kokenut oikeudekseen käydä Mikon kimppuun... Missää kohtaa ehkä mvlehden juttujen jakaminen, lukeminen ja kertominen lapsille menee yli? Missää kohtaa ihonvärin mukaan ihmisten jaottelu menee yli? Tässä kohtaa...
Luulen, että on ainakin osittain totta, että we do only see what we want to see. We do only belive what we want to belive, and it works. We lie to ourselves so freaking much that after a while all the lies start to seem like the truth. They start to build our reality in our head ja ikävä kyllä we start living it. Emme ehkä me kaikki, mutta osa meistä.
Ehkä se on sitä, että meidän se reality on niiku liikaa osalle meistä. Ehkä se on liian rankkaa tms.
Ehkä se on liian pelottavaa. Osa meistä voi kuitenki joutuu pelkään koko ajan ihan joka päivästä vaaraa. Ehkä kouluun menoa. Mahollisesti meitä kiusataan tai on kiusattu. Sillon on tosi rankkaa löytää enää ystäviä täs maailmas, koska sun omaki ajatusmaailma on saattanu vaihtuu tuntuu siltä, että miks kukaan mun ystävä haluais oikeesti olla, kun tähänki asti on vaan kiusattu. Ehkä meillä tapahtuu elämäs niin suurii muutoksii yhtäkkiä niin nopeaa, että ei pysytä siinä matkassa ja se meidän "fantasia" ja se "oma maailma" on helpompi paikka elää. Mä tiiän, että 24/7 sellases kamalas pelos eläminen on oikeesti ihan niiku täyttä helvettiä. Se on tosi rankkaa. Pelkäät kulkee omassa talossas, pelkäät jokaista vastaantulijaa, pelkäät pistää silmät kiinni illalla, mutta kaikkista eniten pelkäät avata ne aamulla. Ei kenenkään tarttis elää sellai, eikä kukaan voi olettaa, että se ois milläänlailla helppoo. Mutta ennen kaikkea kenenkään ei pitäis laittaa omilla peloillaan ja joka kuuleman jutun perusteella uskoneilla ajatuksillaan muitakin pelkäämään. Ihmiset pelkää täs maassa asioita ihan oikeasti. Ehkä myös nyt kauheassa kohussa olleita turvapaikanhakijoita, mutta ihan myös mejän armaan isänmaan ihmisii. Koulukiusaajii, kouluampujii, pedofiilejä tai ehkä vaan pimeää, tai yksin jäämistä.
Miks lietsoo sitä 24/7 kauheeta oloo kaikille muillekkin. On ok pelätä monstereita ja haamuja, mutta ei oo milläänlailla ok antaa niiden voittaa, tai alkaa itse sellaseksi...
I was swimming. I was fighting. Then i thought, just for a second, i thought "What's the point?" and then i let go.
i stopped fighting.
Joskus on okei luovuttaa. Ei tartte aina olla vahva. Itke, jää sairaslomalle, kerro tunteistas, sano totuus, luovuta. Joskus siitä sun "luovuttamisesta" voi tulla sun elämän järkevin ja tärkein päätös. Tärkein ja paras ratkasu. Opi oleen terveissä määrin itsekäs. Loppupeleis sä oot ainoo joka voi pelastaa itse itses täs maailmas. Annetaan silti muillekkin mahdollisuus yrittää pelastaa itsensä...
I remember in school someone told me i came from a broken home. That's what they used to call it when your parents got divorced. When i heard that as a kid, I wondered if broken homes were where the broken people lived.
You can build a house of anything. Make it as strong as you want.
But a home... A home is more fragile than that. A home is made of the people who you fill it with. And people can be broken, sure. But everyone knows... What's broken, can be mended. What's hurt can be healed. That no matter how dark it gets - The sun's gonna rise again. You just gotta pick the right people to watch it rise again with. It's unfortunate that sometimes the right people. The people who makes your home a home, aren't the once close by blood like you would wish...
En tajuu mistä nousee tää ilkeys ehkä lapsii joiden vanhemmat on eronnu, maattomia ja kodittomia ihmisiä tai ehkä jopa ihan niitä omia läheisiä kohtaan. Mielipiteet saa ja pitää tuoda ilmi, mutta ei oo mitään syytä olla ilkee tai julma. Mä rakennan mun kotini avoinmielisten ihmisten kanssa. Ne ihmiset keiden kanssa rakennan kotini voi olla vähän rikki. Ehkä mä oon ittekki vähän rikki, mutta ne ihmiset rakastaa mua aidosti. Ne tekee musta paremman ihmisen. Itseasiassa ne ei tee musta parempaa ihmistä. Mä teen sen itte, koska ne inspiroi mua. Ne ihmiset opettaa mua pitään puoliini ja olemaan vahva. Ne varoittaa mua vaaroista, mutta ei osoita sormella ketään pahasti. Antaa kaikille mahdollisuuden.
Rakastan mun kotii ja sitä miten mä oon saanu kasvaa rakastetus ilmapiiris. Rakastan sitä faktaa, että oon kasvanu siinä "rikkinäisessä perheessä" kuten joku mulle pienempänä sano. Mä haluun auttaa täs maailmas niit kaikkii haippii kenel on jotain annettavaa ja
pienempii aina me kannetaa vaa. Väliiks sillä onks se niin kannattavaa? Mulle on sattunu kaikkee. Oon ollu rikki, oon ollu loppu ja oon ollu luovuttamassa. Mun on annettu pelätä, kun siihen on ollu aihetta, mutta mut on opetettu antamaan kaikille tasa-arvonen mahollisuus olla vaan ihmisii mistään riippumatta. Mulla on ollu ihana äiti, veli, äitihahmoja, isähahmoja, ystävät ja se perhe ylipäätään mikä kaikista mulle läheisistä koostuu. Mä en haluu pahaa kellekkään täs maailmas, vaan elää maailmaani. Kourallinen ihmisii ympäril on mun taivaani. I guess that you could say that i'm far from what i once was, but not yet what i'm going to be. Ja se on niitten ihmisten ansiota keitten kanssa saan elää täs maailmas.
Toivottavasti teillä on ihana viikonloppu edessä!
Haluisin linkata teille tähän vielä yhen ihan s-u-p-e-r tärkeen viestin lähettävän biisin. Kuunnelkaa noi sanat joka ikinen tarkkaan. Luulen, että meillä kaikilla ois niistä jotain opittavaa.
Stay open minded. That will open so many beautiful and colourful doors to you too.
❤:Fanni
