2016.
Mikään vuosi tähän saakka ei ole vielä tuntunut menevän yhtä nopeaa vain ohi kuin tämä vuosi. Okei, niinhän sitä sanotaan joka vuosi, mutta nyt oikeasti tarkoitan sitä.
Vaikka vuodessa on ollut paljon kivoja juttuja, niin nyt vuoden loppuessa tuntuu ensimmäistä kertaa ihan tyhjältä. Tuntuu vähän kuin tästä vuodesta ei olisi jäänyt mitään käteen. Viime vuonna kirjoittaessani tätä ns. samaa postausta vuodesta 2015, postauksen nimikin taisi olla jotain kuten "hyvästi elämäni kauhein ja kaunein vuosi". Minulla oli kauheasti kerrottavaa. Ajatuksia joita jakaa kuluneesta vuodesta ja kauniita oivalluksia elämästäni. Tänä vuonna ei mitään.
Muistan viime vuonna näihin aikoihin lähettäneeni myös yhdelle minulle tärkeälle ihmiselle viestin.
Kirjoitin ylpeänä kuinka minusta tuntui itsestänikin, että olin kasvanut henkisesti ja kuinka olin valmis seuraavaan vuoteen ja kaikkeen mitä se toisi tullessaan. Varmasti luulin olevani. Nyt voin sanoa, että en ollut. Olen seisonut vuoden paikallani. Paikallani, jossa minulla ei ole hyvä olla. Paikallani, jossa katson kaikkien ystävieni jatkavan elämäänsä ja itse vain seison. Paikallani, jossa katson tuttavieni toteuttavan unelmiaan. Unelmiaan, joista minäkin unelmoin, mutta vain unelmoin, koska olen jumissa.
En aio sanoa, että ensi vuodesta tulee paras tähän asti, koska se ei valitettavasti ole ikinä meidän päätettävissämme kuitenkaan. En aio luoda itselleni mitään bucket list:iä vuodelle, tai tehdä uudenvuoden lupauksia siitä kuinka aion olla ihan kuin uusi ihminen ja miettiä joka päivä vain positiivisesti. That's bullshit. Sen sijaan yhden asian aion luvata itselleni.
Lupaan yrittää olla paras mahdollinen versio itsestäni.
En ollut siihen valmis vuosi sitten, vaikka luulinkin kyllä olevani. Nyt olen.
Olen nyt jo alkanut työstää yhtä tosi kivaa juttua ensi vuoden alulle, johon en olisi pystynyt vuosi sitten. Se on asia, josta olen puhunut läheisteni ja teidänkin osan kanssa jo monta vuotta, mutta jota en ole koskaan uskaltanut viedä kuitenkaan vielä tekemisen tasolle. Se on yksi niitä asioita, joita olen katsonut ystävieni, tuttavieni ja täysin tuntemattomien ihmisten tekevän ja kirjaimellisesti itkenyt kateudesta, kuinka en itse uskalla tehdä samaa. Nyt pakotan itseni uskaltamaan, koska oikeasti uskon, että nyt vihdoin pystyn olemaan parempi, rohkeampi ja itsevarmempi versio itsestäni.
Tulette kuulemaan tästä proggiksesta lisää ennemmin kuin uskottekaan.
Arvaako kukaan jo mistä on kyse? Jättäkää kommentti alas!
Nyt kuitenkin tärkein asia...
Kiitos. ISO kiitos teille tästä vuodesta rakkaat!
Toivon, että tiedätte kuinka paljon teistä jokainen joka jaksaa aina lukea postauksistani edes osan, tai ihan tänne loppuun asti merkitsette minulle. Merkitsette nimittäin paljon.
Ihania juttuja jokaiselle vuodelle 2017!
Vaikka rehellisesti minusta tuntuu, että vuosi 2016 oli huonoin vuosi koko elämäni aikana vielä tähän asti, niin uskon silti, että 2017 voi olla paljon parempi. Tehdään tästä mahdollisuuksien vuosi yhdessä. Kaikessa ei tarvitse onnistua, mutta kaikkea pitää yrittää. Eli kun astutte mahdollisuuksien oven eteen, älkää koputtako. Kick that bitch in, hymyilkää ja esitelkää itsenne. Ollaan rohkeampia yhdessä kuin ollaan vielä ikinä oltu!
❤: Fanni
