Rakas Äiti,
Tänään on äitienpäivä.
Vaikka toisaalta täytyy myöntää, että nyt jo vähän vanhempana minusta tuntuu, että jokainen päivä on jollain tavalla äitienpäivä. On ainakin ollut aina meidän kodissa. Silti tänään haluan toivottaa sinulle hyvää äitienpäivää vielä vähän erityisemmin.
Kasvatit minut ja veljeni ihan yksin. En rehellisesti tiedä miten ihmeessä sen teit. Tuntuu hullulta ylipäätään ajatella, että joku yhtä nuori kuin minä pystyisi alkamaan äidiksi. Toki niitäkin äitejä ja vielä nuorempiakin äitejä on ja he ovat yhtään iästään riippumatta aivan upeita mammoja. Itse en vain pystyisi vielä samaan todellakaan, etenkään kun miettii, että ei mennyt kauaa kunnes jäit yksin kanssamme. Sinun piti tehdä kaikki yksin. Make a living and make a home. Siinä onnistuitkin and you made us the most beautiful home a child could ever ask for. Nimittäin sen suhteen, mikä meillä lapsilla on sinuun aina ollut.
Toki meillä on myös ollut aina pienestä pitäen kaunis katto pään päällä, mutta etenkin nyt kun ajattelen vähän vanhempana, niin ei sillä ikinä ollut väliä missä asuimme, tai kuinka paljon kalleuksia meillä olisi ollut ympärillämme. Kunhan saimme olla siellä yhdessä kolmestaan, niin siellä oli minun kotini täysin paikasta huolimatta. Koti jonne olen voinut aina tulla ihan sama missä kunnossa tahansa, rikki tai ehjänä. Minun ei ole ikinä tarvinnut pelätä, että jos olen mokannut jotain en voisi tulla kotiin tai että minulle huudettaisin aiheesta. Se on ollut niillä hetkillä aina nimenomaan se ensimmäinen paikka mihin olen vain halunnut tulla ja tiedän, että se on valitettavan harvinaista.
Olet elänyt kanssani jokaisen elämäni parhaimmista päivistä tähän asti, mutta myös valvonut ne kamalimmat yöt vierelläni. Vaikka huolet vuosien varrella ovatkin vaihtuneet koulunumeroista sydänsuruihin ja jossain vaiheessa sellaisiksi asioiksi, joita en edes halua ääneen sanoa, mutta jotka tiedän sinun tietävän, niin olet aina ollut siinä. Muistan yhden kerran kun ala-asteella sain mm. matematiikan kokeesta seiskan. Varmaan sain useammankin kerran, mutta tämä kerta jäi mieleen. Olin ihan rikki ja itkin kävellessäni autoon, koska minusta oikeasti tuntui silloin sillä hetkellä siltä, että jokainen muu sai vähintään sen kasin eikä minusta tule koskaan tulemaan mitään, kun en osaakkaan mitään. Sen sijaan että olisit alkanut yhtään tavalla tai toisella suremaan numeroani kanssani, aloit huutamaan ihan kauhean isoon ääneen kuinka ylpeä olit numerostani ja minusta, koska olihan se noussut jo edelliseen vitoseen verrattuna seiskaan. Lähdimme yhdessä koulun silloin vieressä olleeseen Siwaan, ostimme kauhean kasan herkkuja ja juhlimme kotona. Tämäkin on vain yksi niistä sadoista esimerkeistä joita voisin kertoa siitä, kuinka upea ja kannustava äiti olet aina ollut.
Olet myös aina jaksanut uskoa minuun ja veljeeni kaikessa mitä olemme ikinä uskaltaneet haaveilla. Olet kuskannut meidät kaikkiin mahdollisiin treeneihin ja harrastuksiin, johon olemme vain keksineet haluta ja ikinä valittamatta olet antanut meidän testata ihan kaikkea. Ei ole mikään salaisuus, että veljeni on aina ollut meistä sisaruksista se viisaampi versio for sure. Tiedän, että you'd never say that, but it's true and it's okay. Ihan pienestä asti hänellä on ollut suuria haaveita. Jossain vaiheessa hän halusi olla mm. Suomen tuleva presidentti. Joku vanhempi voisi nauraa ja sanoa, että "it's good to have big dreams," mutta ei. Sinä olet aina ottanut meidät ja haaveemme vakavasti ja kertonut, että kyllä, hänestä voi vähintäänkin tulla seuraava presidentti tai ihan sama mitä tahansa muuta hän ikinä toivoisi olevansa, koska olet aina opettanut, että as long as we work enough for our dreams, niin vain taivas olisi rajanamme ja kun olemme saaneet pienimmänkin etapin kohti jotain unelmaamme toteutettua, olet sinä ollut siellä ensimmäisessä rivissä aina kannustamassa.
Kuka vain voi olla biologisesti isä tai äiti, mutta olen elämäni aikana tajunnut, että vaatii upean ihmisen olemaan oikeasti vieläpä vanhempi ja etenkin sellainen, jota joku voi sanoa katsoneensa koko elämänsä aina ylöspäin. Kiitos että olet ollut juuri sellainen äiti ja vanhempi. Toivon, että jos joku päivä minulla on omia lapsia, pystyn minäkin äitinä edes puoleen siitä mihin sinä olet pystynyt.
Rakastan sinua.
"My mother never gave me any idea that I couldn't do whatever I wanted to do, or be whomever I wanted to be, but I don't know if she ever realised that the person I most wanted to be was her."
- Rory Gilmore
En edes tiedä mitä sanoa, joten sanon vain vielä kerran, että hyvää äitienpäivää maailman upein, kannustavin, vahvin ja rakkain mamma ja maailman ihaninta äitienpäivää kaikille muillekkin äideille tai isille, jotka tänäkin vuonna juhlivat isänpäivän lisäksi myös äitienpäivän ilman sitä äitiä lastensa kanssa. TE olette sankareita.