"Elämäni miehiä, vahvoja, herkkiä. Elämäni miehiä, suuria, pieniä."
- Suvi Teräsniska
Hey guys.
Yksi koko mun blogihistorian ehdottomasti suosituimmista postauksista on mun pari vuotta sitten isänpäivänä kirjoittamani postaus biologiselle isälleni. Kun kysyin Instagramissa jo ennen joulua, että minkälaisia postauksia te haluaisitte nähdä blogissa tänä keväänä, niin aika moni pyysi tähän isä-aiheeseen tai "isättömyyteen" liittyviä postauksia. No, mulla oli viime vuoden isänpäivälle valmiiksi kirjoitettu postaus, jota ei vaan sitten koskaan tullut julkaistua. Postaus on kirjoitettu niille merkittäville miehille elämässäni, jotka ovat olleet läsnä ja itse tietäen, tai tietämättään, olleet todella suuria henkilöitä ja niitä sankarimiehiä elämässäni. Heistä osa jopa ehkä tavallaan korvasivat kasvaessani tätä isän roolia elämässäni, jota en muuten kokenut.
Tässä tulee siis postaus elämäni miehille.
Yksi heistä on mun vaari.
Mun vaari on ollut minulle koko elämäni ajan se kaikista suurin mieshahmo ja supersankari. Hän on koko elämäni ajan tavallaan korvannut sen isän roolin elämässä, enkä muuttaisi siitä mitään, vaikka voisinkin. Hän halusi olla läsnä ja opetti mua kalastamaan, tekemään pihatöitä ja pienestä pitäen olen ihaillut hänen luonnettaan yli kaiken. Kun muut tekivät koulussa isille isänpäiväkortit, mulla oli suuri kunnia tehdä ne aina vaarille. Vaari oli ja on edelleen mun silmissä maailman hienoin mies ja tulen koko elämäni, sittenkin, kun emme elä täällä enään fyysisesti yhdessä - pitämään häntä niin suuressa arvossa, että sitä ei voi sanoin kuvailla. Hän on osa jokapäiväistä elämääni ajatuksissa nyt ja aina, ja rakastan häntä sanoinkuvailemattoman paljon. Olen myös tosi kiitollinen siitä, kuinka paljon aikaa olen saanut viettää hänen kanssaan ihan pienestä pitäen, koska ne ovat muistoja, joita ei voi korvata millään. Olen pienestä asti ollut ja tuun aina olemaan vaarin tyttö.
Mun eno,
Mun eno on mies, joka on koko elämäni ajan niin kauan kuin muistan ollut se "turva", jota tavallaan isältä elämääni olisin joinain hetkinä kaivannut. Tottakai mun äiti on ollut mun kaikki ja myös se mun suurin turva, mutta jotenkin mun eno oli erilainen turva mulle. Sellainen, jota koko lapsuuden ns. kaipasi muiden super isiä seuratessa. Jos ikinä on ollut mikä tahansa ongelma tai hätä, niin olen aina tiennyt, että vaatisi vain yhden puhelun enolleni ja kaikki olisi kunnossa, ihan sama mistä tilanteesta olisi kyse. Mun eno on yksi niitä ihmisiä, jolle en ehkä ole sitä ikinä edes vielä ääneen sanonut, mutta keitä rakastan vain ihan älyttömän paljon. Hän on aina pitänyt mut turvassa ja ollut iso tuki elämässä. En ikinä unohda sitä, mihin ikinä elämä mut viekin.
Mun veli,
Oi, Leevi.
Leevi ei sinänsä ole ollut aikuinen mies, tai mitenkään isähahmo elämässäni, ei tietenkään. Leevi on mun pikkuveli ja josta nyt meidän kasvettua, on muodostunut myös yksi suurimpia ihailemiani nuoria miehiä. Jokainen joka tuntee mut, tietää, että Leevi on mun elämäni suurin ylpeyden aihe.
Ei ole yhtäkään paikkaa tai ihmistä, jolle en ylistäisi veljeäni joka tilanteessa, kun mahdollista. Välillä jopa leuhkin sillä kuinka mahtava veli, ihminen ylipäätään ja ystävä hän on. Hän on tyttöystävälleen sellainen poikaystävä, jonka toivon itsekin joskus löytäväni ja kaiken kaikkiaan huippu tyyppi.
Leevi on sanoinkuvailemattoman fiksu ja hän tietää maailmasta ja mm. ihmisen psykologiasta enemmän, kuin minä, tai kukaan mun ystävistä yhteensä. Leevi on ollut mun partner in crime koko elämiemme ajan, enkä pysty kuvittelemaan päivääkään elämää, jossa Leevi ei olisi mukana. Ottaisin luodin hänen puolestaan, pelastaisin palavasta talosta, tai ihan mistä tahansa, milloin tahansa, jos vain voisin. Ja joo, moni voi sanoa niin rakkaistaan. Mutta ei, minä tekisin kaiken sen oikeasti ja tärkeintä ja parasta on, että tiedän, että Leevi tietää sen itsekin. Leevi on elämässäni sellainen henkilö, jota kukaan poikaystävä, ystävä, tuttava, tai muu ei voi koskaan tulla korvaamaan ja rakastan häntäkin sanoinkuvailemattoman paljon. Leevi myös ymmärtää mun elämästä kaiken, koska on elänyt jutut läpi mun kanssa. Sanotaan aina että moni ystävä voi kuulla samat asiat, mutta on totta, että se ei koskaan tule olemaan sama asia, kuin että on istunut jokaisen hetken mun mukana. En vaihtaisi niistä hetkistä mitään, en edes huonoja, koska jokainen hankalakin hetki, on tehnyt meistä sen hullun vahvan tiimin, joka tänäpäivänä ollaan.
Mun ala-asteen opettaja
Mua opetti ala-asteen viimeisillä luokilla eräs opettaja, jonka nimen mainitsemiseen en ole pyytänyt mitään lupaa, joten en aio sitä tehdä, mutta uskon, että jos hän sattuu lukemaan tämän postauksen joskus, hän tunnistaa kyllä itsensä. Hän on oikeasti ollut yksi elämääni eniten vaikuttaneista miehistä koskaan. Todennäköisesti täysin tietämättään, mutta silti. Hän opetti ja ohjasi sellaisella tavallaan aika kovalla kurilla ja hän todella muisti kyllä tehdä selväksi, jos oli jotain mokannut, mutta hän oli ennen kaikkea maailman lempein ja sydämellisin opettaja, jota tiedän. Hän nosti yksilöiden vahvuudet aina ylös, eikä valinnut suosikkeja sen perusteella, että joku oli hyvä jossain tietyssä. Jokainen lapsi sai loistaa omassa "lajissaan" ja hän muisti aina rohkaista tekemään töitä kohti unelmiamme ja kehotti uskomaan niihin, koska hän uskoi täysin meihin ja siihen, että meistä voisi tulla mitä tahansa. Hän myös aina muistutti meille, että jos meillä koskaan olisi jokin hätä, eikä jostain syystä voitaisi soittaa kotiin, niin hänelle voisi aina soittaa, myös vapaa-ajalla ja hän tulisi auttamaan. Tää opettaja ja hänen neuvonsa ja vinkkinsä, joita hän vuosien aikana opetti ovat asioita, jotka kulkevat arjessani joka päivä mukana. Hän on ehdottomasti yksi niitä suurimpia mieshahmoja elämässäni ja vaikka en ehkä koskaan sitä hänelle ole sanonut, niin hän on myös yksi niistä ihmisistä, joita arvostan eniten elämässäni, kun katson taaksepäin. Hän antoi mulle paljon enemmän, kuin tietää itse.
Mun paras ystävä
Mulla on useita upeita ystäviä ja kutsunkin itseäni ihmissuhteiden osalta maailman onnekkaimmaksi ihmiseksi, mutta tämä yksi tietty ystävä, jonka haluan mainita tässä postauksessa tänään on henkilö, joka on saanut mut luottamaan itseensä ihan eri tasolla, kuin kehenkään muuhun ennen perheeni ulkopuolelta. Myönnän, että vaikka mun elämä on ollut täynnä maailman upeimpia tyyppejä ja myös miehiä, niin joskus se katkeruus ja ne ikävät tunteet, jotka ovat liittyneet biologisen isäni välinpitämättömyyteen ja lähtöön, ovat vaikuttaneet suurella tavalla myös useampaan mun ystävyys-, ja ihmissuhteisiin ylipäätään, etenkin jätkien kanssa. Tää mun tietty ystävä on kuitenkin saanut jotenkin kerättyä ne palaset mulle, mitkä isäni joskus jätti ja saanut mut luottamaan siihen, että vaikka joku ehkä lähti ja päätti olla olematta siinä ilman edes sua koskevaa syytä, se ei tarkoita, että jokainen tekisi niin. Hän on yksi niistä harvoista ihmisistä, joiden tiedän olevan aina siinä vielä huomennakin ja joille sanon sen ihan liian harvoin ääneen, mutta joita arvostan ja rakastan eniten.
Mulla olisi kymmeniä muitakin miehiä, joita olisin voinut mainita tässä postauksessa ja ehkä joskus mainitsenkin toisessa, mutta tässä he, jotka halusin mainita tänään.
On yksi mun mielestä maailman tärkeimmistä asioista opetella kiittämään avusta, tuesta, tai ihan mistä tahansa, josta on aihetta kiittää. Näille jokaiselle miehelle mulla on kymmeniä aiheita.
❤: Fanni
