Hey guys!
Kuinka moni teistä herää aamulla ja kävelee suoraan peilin eteen haukkumaan itseään?
Se ei ehkä ole se itse tarkoitus minkä takia sinne menemme, mutta siihen se johtaa meistä monella. Itsellänikin hyvin useasti. Saatan istua tunteja vessani lattialla itkien, koska hiukseni, naamani tai joku ulkonäössäni vain sattuu ahdistamaan minua sillä hetkellä. Onko se okei?
Siellä sitten kerrotaan itsellemme kuinka rumia olemme ja kuinka kukaan ei pysty ikinä tulemaan rakastamaan tai haluamaan meitä, koska eihän siihen pystytä itsekään. Hiuksesi ovat ruman malliset tai väriset, naamassasi on näppy tai hampaasi ovat liian isot. Kuulostaako tutulta? Nämä ovat asioita joita eräs tuttavani sanoi minulle itsestään puhelimessa viime viikolla laittautuessaan. En osannut oikein vastata hänelle, koska olin niin järkyttynyt ja sanaton. Sitä ei jotenkin ajattele niin pahaksi kun puhuu itsestään. Sitten kuulee kun joku muu puhuu itsestään sillä tavalla niin kyllä siinä lievästi sanottuna järkyttyy. Niinpä halusin kirjoittaa tämän postauksen tänään tavallaan sanoakseni hänelle ja teille kaikille keillä samanlainen olo joskus on, mitä minun olisi pitänyt sanoa jo siinä puhelimessa right there and then.
Toivon, että voisin kertoa sinulle että olet täydellinen ihan vain olemalla oma itsesi. Toivon, että voisin kertoa sen joka ikinen päivä niin kauan, että uskoisit sen itsekin. Tarkoitan sitä. Toivon, että tietäisit kuinka paljon ihailen sinua. Kuinka ihailen ja ihmettelen sitä kuinka silloinkin kun elät elämässäsi rankimpia aikoja, pystyt jotenkin aina kääntämään surusi iloksi ja vain hymyilemään. Tai kuinka olet mielestäni kaunis, kiltti ja fiksu. Vihaan nähdä sinun itkevän ja tietää, kuinka paljon se sinua sattuu. Toivon, että voisin ottaa tuskasi pois. Saada sinut näkemään mitä minä nään. Ehkä sitten muuttaisit mielesi. Minun silmissäni olet kaunis, upea, kävelevä aurinko. Enkä varmasti ole ainoa läheisistäsi tai ei niin läheisistäsi, jotka ajattelevat näin.
Tein tänään itselleni pienen haasteen aamulla. Kävelin peilin eteen ja vaikka kyllä. Edelleen näin ensimmäisenä ne pyöreät kasvoni, rumat kulmani ja ärsyttävän näköisen muijan peilistä, niin haastoin itseni. Mitä positiivista näen siinä peilikuvassani? Riitänkö tällaisena kuin olen? Jotakin kivaa on pakko olla jokaisessa. Voi aloittaa pienimmästäkin mahdollisesta asiasta. Minulle se osoittautui ripsikseni. Kyllä. Ripseni ovat ihan kivat. Ne on semi kivan pituiset joten en välttämättä tarvi tekoripsiä ja ne on ihan kivat. Joku voi miettiä, että jotkut ripset... Onpa iso juttu. Ei sen iso juttu tarvi ollakkaan. On se parempi kuin se joka aamuinen itku. Jos alkaisin tehdä näin kerran viikossa niin jossain vaiheessa ehkä hyvät puolet söisivät pahat, tai ainakin niiden heikkojen kohtien kanssa olisi oppinut jo elämään. Tehkää te sama tänään. Kertokaa sitten alas kommentteihin minulle minkä hyvän puolen löysitte itsessänne. Sen ei ole pakko olla mikään erityinen teille. Joku edes ihan pieni.
Ihanaa viikon jatkoa kaikille.
Btw, me esiinnytään bändini kanssa ensi perjantaina 24.3 Kauppakeskus Revontulessa.
Tulkaa mestoille!