KASVUKIPUJA

"Sometimes I feel like giving up, 

but I just can't, it isn't in my blood." - Shawn Mendes

Hey guys!

On taas vierähtänyt hetki viimeisestä postauksesta, mutta täällä taas ollaan.

Toivottavasti teillä kaikilla on kaikki hyvin, missä ikinä olettekin.

 Mie oon yrittänyt rakentaa mun syksyn kuvioita, kaikkia niitä juttuja joita tuun tekemään ja joita mun pitäisi tulla tekemään. Jotenkin musta tuntuu nyt ihan ensimmäistä kertaa koko mun elämäni aikana, että mulla on elämässäni kaikki ovet avoinna. Siellä on oikeasti tyypit jopa avaamassa ne ovet mulle valmiiksi ja kertomassa, että jos nyt hyppään mahdollisuuteen, voin vain lentää. Parasta ja samaan aikaan silti pahinta on, että tiedän, että voisin tehdä minkä valinnan tahansa ja vaikeaa siitä tekee vain se, että mun pitäisi oikeasti itse osata päättää niistä ovista se oikea ja tietää varmaksi, että musta on siihen, että olisin tarpeeksi rohkea.

On tosi vaikeaa tietää, että onko just nyt se oikea aika elämässä ja onko valmis tiettyihin muutoksiin, joita tiettyjen valintojen mukana tulisi. Kaikki tuntuu niin isolta ja jotenkin yhtäkkiä sinä oletkin itse se asia, joka tunnut kaikista pienimmältä. Oon varma, että jokainen siellä ruudun takana on joskus kokenut, tai tulee joskus kokemaan sen saman tunteen. Olen itse ollut hyvin rehellinen täällä siitä, että ei minunkaan, kuten tuskin kenenkään, elämä ole aina ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Mulla nämä minun elämäni varjokohdat ovat vaikuttaneet todella suurella tavalla sellaisella aikavälillä, kun moni itseni ikäinen on just siirtynyt toisen asteen kouluun, valmistunut, muuttanut ehkä kotoa tai ehkä käy töissä, ylipäätään on tehnyt tällaisia suuria itsenäisiä päätöksiä, joista yksikään ei vain ole ollut mulle millään tavalla mahdollisia ennen tätä hetkeä ja tuntuu hullulta, että vasta nyt kun tiedän, että kaikki se pahin on ohi ja alan vihdoin oikeasti olla päässyt yli asioista, alan oikeasti olemaan hyvinvoiva, kuntounut ja voimissain, niin tajuan kaiken sen voiman ja vallan, mikä niillä ajoilla oli elämääni. Elämästäni tavallaan meni muutama vuosi niin nopeaa ohi yrittäessäni selviytyä johonkin paremaan aikaan, että nyt kun se aika on tullut, niin musta tuntuu, että en vain osaa elää sitä.

Mutta olen tavallaan alkanut tottua ajatukseen, että ehkä nämä ovat vain minun kasvukipujani.

Olen kuitenkin onnekas sillä tavalla, että tiedän täysin mitä haluan elämässäni tehdä.

Tulenko joutumaan keksiä ja yrittämään rakentaa plan b:tä ennen kuin pääsen tavoitteeseeni? Hah, varmasti. Mutta ei ole yhtäkään epäilystä, että en koko elämäni ajan tulisi tekemään töitä sitä varten, että pääsen joku päivä elämään sitä unelmaa, ja tunnen sen oikeasti olevan mun vahvuus elämässä. Tiedän täysin, mitä haluan ja tiedän, että se ei ole koko elämäni aikana muuttunut päivänkään ajaksi, joten tuskin tulee muuttumaan ihan pian nytkään, mulla on mahtava porukka mun kanssa jakamassa sen unelman ja ainakin nyt, kun elämä on alkanut rullaamaan ihan uudella tavalla, niin saan todeta joka päivä niiku Ariana Grande että "i'm picking it up, picking it up, i'm loving, i'm living, i'm picking it up." Ja se tuntuu aika hyvältä. Joten jos just sä nyt siellä ruudun toisella puolella elät elämässäsi millä tavalla tahansa, jotain vaikeaa hetkeä, niin usko mua - kaikki se loppuu aikanaan ja paremmat jutut odottaa oven takana. They really do.

Haleja.

❤: Fanni

TOTEUTTAMASSA UNELMIA KIINASSA

"To anyone who has ever been told that they can't do it,

 that they shouldn't do it, or they aren't good enough, ignore it, do it anyways

and prove them wrong." - Chloe Lukasiak

Hey guys!

Wow, tää kesä on vain hurahtanut ohi.

Toivon, että teillä kaikilla on ollut ihana loma ja että ootte muistaneet myös levätä vähän, 

jotta jaksatte syksyllä saapuvan arjen paremmin.

Mun kesä on ollut ihan hullu. Vietin suurimman osan kesästä kylläkin 

vain kotona musiikkihuoneessa treenaten,

mutta hitto että se kannatti.

Saimme bändini kanssa kesän alussa kutsun edustamaan Rovaniemen kaupunkia Chengduun, Kiinaan, sen ystäväkaupunkien nuorisomusafestareille. Voin kertoa, ettei päätöstä kauhean kauaa mietitty ja meidän kesän lopussa meitä odotti ehkä meidän jokaisen elämiemme siistein viikko, josta vielä siinä vaiheessa me ei tiedetty mitään...

Me lähdettiin Rovaniemeltä 24.7 ja tultiin takaisin Kiinasta 31.7.

Viikkoon mahtui niin paljon hulluja juttuja, että kun pääsin takaisin kotiin, musta tuntui, että en enään edes muistanut kaikkea.

Me saatiin nähdä ihan sairaan hienoja maisemia ja käydä niin keskustassa, kuin vanhoissa kaupungeissakin, joka oli ainakin mun mielestä ihan sairaan hyvin järjestetty juttu. Nähtiin eri kulttuuria ja vaikka kestikin ehkä hetken tottua siihen, että kun vain kävelet kadulla, niin jokainen ihminen tuijotti ja otti susta kuvia, niin jopa se jo heti ensimmäisen illan jälkeen tuntui vain hauskalta.

Meillä oli meidän reissulla myös opas ja hän olikin maailman ihanin opas Q, jolle mun täytyy heittää ihan sairaan suuri shoutout. Hän oli älyttömän hyvä työssään ja hänestä tuli meille oikeasti myös ystävä, oppaan lisäksi. Suuri kiitos viikosta kuuluu hänelle. Saatiin muutenkin tavata super paljon uusia ihmisiä, eri maista, jotka olivat myös esiintymässä kanssamme samassa tapahtumassa. Oli sairaan mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia omien ja toistemme maiden kulttuureista, Kiinasta ja ennenkaikkea musiikista, vaikka sitten lähtiessä tuntuikin, että sydän särkyy, kun ei tiedä milloin näkee toisen uudestaan, mutta onneksi tietää kuitenkin varmaksi, että joskus.

"When you say goodbye to someone you'd never wanna leave on the other side of the world, but luckily I know, we'll see each other again. Tässä meidän ihana opas Q ja me sanomassa toisillemme heippoja lentokentällä."

Keikkamme viikon lopussa olivat unelmien täyttymys. 

Musiikki ja laulaminen on ollut mulle ihan pienestä asti kaikki kaikessa ja se suurimmista suurin unelma. Silti rehellisesti sanoen, kun kuulin tästä reissusta, mua vähän jopa jännitti, että kun tulisin astumaan niin suurelle lavalle tuhansien ihmisten eteen, olisiko minusta siihen sitten loppujen lopuksi ollenkaan. Pelkäsin tavallaan, että jotenkin jäätyisin ja sitten tajuaisin tuolla reissulla, että se ainoa unelma ja tavallaan tarkoitus, jonka olin uskonut itselläni olevan , osoittautuisikin turhaksi ja mun elämä vaan pysähtyis hetkeksi sellaiseen "no mitä helvettiä mun pitäis tehdä elämälläni, jos ei tätä?"-kysymykseen. No, kun sitten lopulta kuitenkin astuin sinne lavalle, niin en ole koskaan tuntenut oloani niin hyväksi itseni kanssa. Tunsin olevani niin itsevarma ja varma jutusta, jota teen. 

Olin lavalla heti kuin kotonani, eikä mua jännittänyt edes ennen keikkaa yhtään, laskin vain sekunteja, että tulisi jo vuoroni juosta sinne. 

Keikkojen loputtua mun mielessä oli enään vain muutamia pieniä yksityiskohtia ja flashbackeja jengistä, joka tanssi, mutta kaikki muu oli heti huuhtoutunut adrenaalin vallatessa pois. Mikään tunne tähän asti elämässäni, ei ole voittanut sitä tunnetta, joka etenkin ensimmäisen keikkamme jälkeen mulla oli. Ehkä siinä vasta jotenkin heräsin siihen ajatukseen, että olin oikeasti Kiinassa, toisella puolella maailmaa, mun parhaiden ystävien kanssa ja me oltiin kaikki toteuttamassa siellä unelmaamme...

Tuun varmasti palaamaan tähän aiheeseen vielä jossain vaiheessa myöhemmin, mutta en malttanut odottaa kertoa ja jakaa teille vähän kuvia jo nyt. Mutta until palaan tähän aiheeseen vielä, niin muistakaa jengi, että ykskään unelma ei oo ikin liian suuri, eikä ykskään unelmoija liian pieni.

Haleja.

❤: Fanni

UNELMIENI CV

Hey guys!

Ihan super ihanaa uutta vuotta 2018! Toivottavasti se on alkanut teillä kaikilla hyvin.

Tapasin tässä vähän aikaa sitten erään vanhan tuttavani ja siitä inspiroituneena keksin tämän postausidean ja minun oli pakko päästä jakamaan se tänne kanssanne. Tästä on hyvä aloittaa uusi vuosi 2018. Ihanaa, että pääsen jakamaan tämänkin vuoden teidän kanssanne. Let's go!

Kun kuulette sanan cv, eli ansioluettelo, mitä teille tulee ensimmäisenä mieleen?

Minulla ainakin tulee vain pitkät listat ihmisten koulutuksista, käydyistä kursseista ja työkokemuksista. Vaikka ne kaikki ovatkin ihan super tärkeitä asioita, kun haetaan esim. töitä, niin minkälainen haluaisit cv:si olevan, jos cv:si kirjoittaisikin joku toinen eikä se koskisikaan työpaikan tai muun hakua, vaan se olisikin vain ansioluettelosi siitä minkälainen ihminen olet muille tässä maailmassa ja minkälaisissa asioissa olet toisten mielestä onnistunut. Toivon nimittäin, että ne asiat ovat kuitenkin suurimmalle osalle vielä ne tärkeimmät tässä maailmassa.

Olen viime aikoina kiinnittänyt älyttömästi huomiota siihen, että kun tapaan vaikka jonkun sukulaisen tai perhetutun, jota en ole nähnyt pitkään aikaan, niin sieltä lähes aina tulee ne samat kolme kysymystä heti peräkkäin putkeen ja ne kuuluvat jotenkin näin...

1. "Olethan sinä nyt siis lukiossa varmasti?"

2."Milloin kirjoitat ylioppilaaksi?"

3."Mitä ajattelit alkaa opiskelemaan sen jälkeen?

Toki se on helppo tapa ns. rikkoa jää ja ihan kohtelias ja helppo puheenaihe keksiä, mutta mikä minua usein mietityttää on, että jos siis tosiaan sanotaan, että en ole nähnyt vaikka jotain tiettyä sukulaistani muutamaan vuoteen, niin ensimmäinen kysymys joka sieltä tulee, liittyy opiskeluun ja kouluun. Ei esim. vain helppo ja perus "no, mitäs sinulle kuuluu?", tai "miten menee?". Se liittyy heti kouluun tai ylioppilaskirjoituksiin. Usein tämä keskustelu jatkuu kiusallisen kauan piinaavilla kysymyksillä numeroista ja kursseista joita minun olisi pitänyt käydä. Sitten seison siinä ja mietin vain, että hei, haluaisikohan tämä henkilö nähdä ehkä ihan vain koko cv:ni nopeaa, niin tilanne hoituisi alta pois helpommin.

Yhtään aliarvioimatta koulunkäynnin tai töiden tärkeyttä, niin minä ainakin haluaisin uskoa, että maailmassa on vielä miljoonia paljon tärkeämpiäkin juttuja, enkä epäile sekuntiakaan, ettenkö mieluummin näkisi niitä asioita minulle kirjoitetussa ansioluettelossa, tai ettenkö olisi enemmän kiinnostunut kuulemaan niitä asioita jokaisesta ihmisestä jonka tapaan.

Minulle itselleni on aina ollut jotenkin todella tärkeä ajatus, että kun joku päivä en ole enään täällä, niin ihmiset muistaisivat minua hyvällä. He muistaisivat minut mm. sinä tyyppinä, jolla oli asennetta ja tyyppinä jolle muiden auttaminen oli kaikki kaikessa. Toivoisin myös, että olisin elämäni aikana antanut aihetta muistaa itseni rohkeana. Omistan mielestäni paljon rohkeutta mm. puolustaa läheisiäni ja muita, jotka siihen eivät aina välttämättä pysty. Uskallan kertoa omat mielipiteeni yhtään häpeilemättä ääneen, mutta myös silti kuunnella ja kunnioittaa toisten mielipiteitä, vaikka ne eivät aina olisikaan täysin samoja kuin itselläni. Silti on myös paljon asioita, joissa voisin mm. tätä rohkeuttani työstää. Se on yksi niistä asioita joihin pyrin nyt vuonna 2018.

Toki nuita asioita on kymmeniä, kymmeniä lisää, mutta pointti on, että minä itse mielummin muistaisin muut ja toivoisin muiden muistavan itseni esim. rohkeana, kuin vain siitä kuinka hyvin tai huonosti kävin koulua. Jos saisin niistä asioista ansioluettelon, se olisi minun unelmieni cv.

Tsemppiä älyttömästi jokaiselle arkeen. Kertokaa muuten ihmeessä kommentteihin minkälaisia postauksia haluaisitte nähdä vuonna 2018, niin yritän alkaa työstämään niitä ideoita heti! 

Haleja.

❤:Fanni