Rakas "isä"

Rakas isä.

Olen noin 99% varma, että tiedät kuka olen, mutta ihan vain jos olet jotenkin sattunut unohtamaan, niin nimeni on Fanni Josefiina Alakörkkö ja olen tyttäresi.

 Tänään vietämme täällä Suomessa isänpäivää. Tarhassa, eskarissa, ala-asteella ja yläasteellakin tästä päivästä alettiin puhua jo viikkoja aikaisemmin. Alettiin suunnitella ja tehdä lahjoja ja kortteja. Se vaikeutui minulle vuosi vuodelta. Joka vuosi kasvoin ja opin ymmärtämään asioita enemmän. Sitä mukaa kasvoi kyllä kipukin. Voit ehkä kuvitella miltä tuntui jo ensimmäisen kerran tarhassa selitellä, miksi en halunnut osallistua päivän suunnitteluun, tai kuinka halusin tehdä korttini ja lahjani vaarille mieluummin kuin sille omalle sankari-isälle, kuten kaikki muut. Nämä kaikki vuodet olen ollut hiljaa, mutta tänä vuonna inspiroiduin eräästä youtube-videosta, jossa nuori nainen aloitti isällensä "open letter"-tyylisen videonsa ihan samoilla sanoilla kertomalla kuka on ja tekemällä hänelle perjaatteessa aivan samanlaisen postauksen, jolla minäkin ajattelin muistaa sinua nyt. Kirjeesi on nyt melkein kuin käännös hänen videostansa, mutta vain käännetty minun fiilikseiksini ja omaksi tarinakseni. Minulla tuli videon nähdessäni varma fiilis siitä, että haluaisin muistaa sinua samalla tavalla, melkeinpä jopa samoilla sanoilla, koska en ole koskaan samaistunut mihinkään yhtä paljon, joten here comes my own version of it suoraan sinulle.

Lista kaikista asioista, jotka olet missannut näinä 13 vuotena.

Olet missannut kaikki nämä 13 syntymäpäivääni. 5-vuotis synttärit, 6-vuotis synttärit ja kaikki loputkin 17-vuotis synttäreihini asti, mikä on minkä ikäinen olen tänään.

Vaikka en mikään tähtioppilas koulussa ikinä ollutkaan, niin missasit sinä silti kaikki peruskoulu vuoteni. Missasit läksyissä auttamisen ja turhien juorujen kuuntelemisen pitkän koulupäivän jälkeen. Missasit kaikki mahdolliset päättäjäiseni tähän asti. Eskarin, ala-asteen ja peruskoulun. Muistan ensimmäiselle luokalle päästessäni tavallaan odottaneeni sinua ensimmäisenä koulupäivänä. Et tullut, mutta ei se mitään. Se päivä oli ihan kiva silti. Äläkä huoli, päättäessäni ysiluokan en enään edes odottanut.

Missasit minun saavan mopokortin. Samalla tavalla kuin missasit ripille pääsyni samana vuonna. En ole ihan varma tiedätkö, mutta ne on aika isoja juttuja nuoren elämässä.

Voisin rehellisesti istua tässä niin kauan luetellen niin monia asioita, jotka olet missannut siitä päivästä lähtien kun kävelit pois elämästäni. En kuitenkaan oikeasti usko, että minun tarvitsee luetella sinulle kaikki ne asiat. Jossain syvällä sisälläsi uskon sinun tietävän kyllä.

Juuri nyt olen 17-vuotias. Täytän helmikuussa 18 ja olen ihan onnellinen. On ollut aikoja kun on ollut sellasia juttuja ja ajatuksia, että täällä ei haluais olla ollenkaan. Olen käynyt läpi asioita, joita moni ei luojan kiitos näe, tai käy läpi koko elämänsä aikana. Tiedän miltä tuntuu kun tapahtuu jotain sellaista, että alat pelätä kaikkea niin paljon, että lopulta pelkäät jo itseäsikin. Tänään olen silti ihan okei. Voin sanoa ylpeänä yhtään epäröimättä, että minulla on maailman upein, vahvin ja parhain mamma. Yksi hyvä esimerkki siitä on se, että koskaan näiden 13 vuoden aikana, en ole kuullut yhtäkään negatiivista asiaa äitini suusta sinusta. On ollut aikoja kun olen ollut sinulle tosi vihainen. Äiti on aina silloinkin sen sijaan että olisi puhunut sinusta pahaa, valinnut sanoa esim. että uskoo, että kaipaat minua ja veljeäni, vaikkei meistä aina tunnu siltä.  Toivon todella, että joku päivä minusta tulee edes puoliksi niin aidosti hyvä, vahva ja kaunis ihminen kuin äitikin on.

Olen saanut ympärilleni mitä upeimpia ihmisiä. Ihmisiä, jotka uskovat minuun. Ihmisiä, jotka rakastavat ja välittävät minusta. Ihmisiä, jotka haluavat nähdä minun tekevän vain hyviä juttuja, ja  ihmisiä joille lähetän viestin jouluna ja uutena vuotena kiittäen siitä, että he ovat olleet täällä, koska ilman heitä, ei olisi enään minuakaan. Olen nyt jo saanut tehdä juttuja, joita en olisi ikinä uskonut saavani sanoa tehneeni. Etenkään näin nuorena. Olen löytänyt oman juttuni ja saanut tehdä sitä keikkaillen ihanissa paikoissa, tavaten ihania tyyppejä. Saan kirjoittaa blogia, jonka kautta olen saanut kuulla ihan tuntemattomien ihmisten tarinoita heidän elämistään ja jakaa kokemuksia heidän kanssaan. Kutsunkin jokaista heistä ystävikseni.

Joten vaikka ajoittain se että jätit meidät niin pieninä ja olet ollut olematta osa elämääni, sai minut tuntemaan itseni ihan täydeksi nollaksi. Vaikka ajoittain minusta tuntuikin, että koska en ole mitään sinulle, niin miksi olisin kenellekkään muullekkaan, niin halusin tällä postauksella vain kertoa sinulle että minusta on tullut jotain. Ei ehkä mitään spesiaalia tai suurta, mutta minusta tuli jotain. Ei ainakaan mikään luovuttaja, eikä läheisteni tule ikinä tarvita miettiä omaa arvoaan, koska unlike you, I'm gonna put them first. Joten kiitos. Kiitos kaikesta siitä minkä jätit tekemättä, koska ilman niitä päätöksiäsi, minulla ei ehkä olisi näitä ihmisiä ja tätä elämää mikä minulla on nyt.

Hyvää isänpäivää isä.
Saat anteeksi.

❤: Fanni